<- Takaisin


* KIRKKOKONSERTTI tiistaina 20.12.2011

1322012_201959_0.jpg

Vielä vuoden viimeisenä ja uutena tapahtumana oli yhteistyössä Tarvasjoen Seurakunnan kanssa järjestetty Suurilan Oopperajuhlien solistien Joulukonsertti Tarvasjoen kirkossa. Esiintymässä bassobaritoni Nicholas Söderlund ja sopraano Tiina Maija Koskela, säestämässä Jonna Vartiainen piano ja Kari Vuola urut. Käsiohjelmia myytiin ennakkoon yrityksille ja hallituslaiset myivät niitä myös omalle tuttavapiirilleen. Myös ovelta ohjelmia myytiin vielä hieno määrä.

* * * * *
RAUHAISAA JOULUN AIKAA
JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012!
02.Konsertti.jpg03.Konsertti.jpg

* * * * *
* SYYSKOKOUS JA PUUROJUHLA lauantaina 10.12.2011
1322012_190809_0.jpg
Puurojuhla aloitettiin perinteisesti syyskokouksella, jonka kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aulikki Kuukkala avasi. Syyskokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Mustamäki ja sihteerinä toimi yhdistyksen sihteeri Maarit Heinonen. Vanhat erovuoroiset valittiin jatkamaan uudestaan, koskei muutamia kysyttyjä pariskuntia saatu lähtemään mukaan toimintaan.
        Vuoden aikana kylään on syntynyt yksi uusi vauva, poikavauva Pullerin naapuriin Tanja ja Kimmo Hallbergille. Heille vietiin vauvalahja ennen syyskokouksen alkua, koska he eivät ristiäisten vuoksi päässeet juhlaamme sitä hakemaan.
        Puurojuhlan musiikki- ja ohjelmapuolesta vastasivat Pirkko Koskinen ja Timo Isotalo vahvistuksenaan Paltan Juho haitarillaan. Jouluevankeliumin luki Soile Aaltonen ja puuropuheen piti Rauno Aaltonen muistellen omia vanhoja Suurilan kouluvaiheitaan ja nuoruusvuosiaan. Ja puurojuhlan odotetuin ohjelmanumero taisi jälleen olla joulupukin vierailu ja joulupussukoiden jako. Vieraskirjassa 62 nimeä, joista 13 lasta.
1.Puurojuhla.jpg
1322012_195525_0.jpg
1322012_195530_1.jpg
4.Puurojuhla.jpg
5.Puurojuhla.jpg
6.Puurojuhla.jpg
7.Puurojuhla0.jpg
8.Puurojuhla.jpg
9.Puurojuhla.jpg
10.Puurojuhla.jpg
11.Puurojuhla.jpg
12.Puurojuhla.jpg

* * * * *
* TEATTERIRETKI TAMPEREELLE lauantaina 12.11.2011

3182011_120424_0.png
Tiilitehtaan pihalta lähdimme matkaan klo 10.30 ja menomatkalla stoppasimme kaffetauolle Teboil Pirkanhoviin. Tampereen Työväen Teatterilla oikea näyttämö oli tovin osalta hukassa, kun meidän näytelmämme esitettiin Vanhalla Päänäyttämöllä ja sisään tulimme kuitenkin uuteen osaan. Onneksi kaikki ehtivät kuitenkin ajallaan paikoilleen ja kaikki matkassa mukana olleet 42 henkilöä näkivät hykerryttävän hauskan komedianäytelmän Eila, Rampe ja huonot keenit alusta loppuun. Näytelmästä        kukin, niin vanhempi väki kuin nuorempikin sakki, löysi jotain tuttua ja omaa parisuhdekomiikkaa.
Teatterin jälkeen bussikuskimme peruutti meidät hienosti Ravintola Finlaysonin Palatsin ovien eteen kapeasta porttikongista ja taas olivat aplodit paikallaan, Tammisaari-reissullahan sitä jo harjoiteltiin, kun mentiin siellä perä edellä kapeita kujia!
Ravintola Finlaysonin Palatsissa kuulimme lyhyen historiikin rakennuksesta, ennen kuin nautimme mahtavan buffet-aterian. Takaisin Tarvasjoella olimme n. klo 19.30. Retken hinta oli kaikilta 60€/hlö, sis. teatterilipun ja ruokailun, kyläyhdistys maksoi bussikyydin.

* * * * *
* RAITTIUSTIETOKILPAILU tiistaina 25.10.2011

Kilpailijat1netti.jpg
Kyläyhdistys osallistui jälleen Tarvasjoen kunnan vapaa-aikatoimen järjestämään perinteiseen raittiustietokilpailuun. Joukkueessamme kisasivat Timo Isotalo, Jukka Ansaranta ja Ari Kuukkala ja he toivat jälleen yhdistyksellemme ykkössijan!! Kysymysten tekovuorossa oli Tarvasjoen Lions Club.
Kilpailijat2netti.jpg
* * * * *
* KESÄRETKI lauantaina 6.8.2011
Kohteina Tammisaari, Fiskars ja Billnäs. Matkaan lähdimme tiilitehtaan pihalta klo 9 nurkilla. Tammisaaressa bussimme kyytiin nousi opas ja teimme n. 1,5 tunnin kiertoajelun. Oppaan kanssa teimme myös pienen kävelyn Tammisaaren vanhan kaupungin kapeilla kujilla. Vähän ropsui vettäkin niskaamme, vaan onneksi sää oli lämmin, niin ei annettu sen haitata kesäretkeilyämme!
Ruokailimme Ravintola Bossanovassa Tammisaaressa seisovasta pöydästä (n. klo 13 alkaen).
Paluumatkalla tutustuimme ensin Billnäsiin, siellä mm. taidegalleriaan, jonne maksuton sisäänpääsy. Billnäsissä nauttimme iltapäiväkahvit Puutarharavintolassa ja teki joku ostoksiakin puutarhalta ja käsityömyymälästä. Naiset löytää aina jotain kivaa ja miesväki saa kaivella lompsiaan!
Fiskarsissa kullakin oli hyvin omaa aikaa kierrellä vanhassa ruukkimiljöössä joko ostoksia tehden taikka nauttien ihan vain upeasta rehevästä ruukkimiljööstä. Ja mikäs oli nautiskellessa, kun sääkin alkoi poutaantua ja oltiinhan kesäretkellä. Aika monella oli taas lisää jotain pieniä ostoksia tehtynä myymälöistä.
Tarvasjoella olimme sovitusti jälleen klo 19 nurkilla. Koko reissun hinta oli 40€/hlö, sisältäen matkat, opastuksen, ruokailun ja kahvit.


JAKesaretki17.jpg
JAKesaretki19.jpg
JAKesaretki21.jpg
JAKesaretki23.jpg
KesäretkiMH1.jpg
KesäretkiMH4.jpg
KesäretkiMH6.jpg
KesäretkiMH7.jpg
JAKesaretki26.jpg
KesäretkiMH9.jpg
KesäretkiMH10.jpg
KesäretkiMH11.jpg
KesäretkiMH12.jpg
KesäretkiMH14.jpg
KesäretkiMH17.jpg
KesäretkiMH18.jpg
KesäretkiMH19.jpg
JAKesaretki27.jpg
JAKesaretki28.jpg
JAKesaretki32.jpg
JAKesaretki36.jpg
KesäretkiMH22.jpg
KesäretkiMH23.jpg
KesäretkiMH26.jpg

* * * * *
* TALKOOT LEIKKIKENTÄLLÄ keskiviikkona 3.8.2011
Kauniissa loppukesän illassa pidimme talkoot Suurilan kentällä, kun siihen nyt viimein saatiin oma liittymä ja kulku alueelle      helpottuu. Leikkikentän ja palloilukentän välistä kaadettiin puut pois, vanha puolilaho hiekkalaatikko purettiin ja takaosan niittymaata haravoitiin siistimmäksi Timon niitettyä heinikko matalaksi muutaman päivää aiemmin. Purkujätteet ja risut koottiin umpeen laitettavan ojan päälle keoksi, haaveena polttaa ne joskus myöhemmin syksyllä seuraavien talkoiden yhteydessä. Syksy oli niin märkä, että kyseisiä roskia ei saatu poltettua ja toiset talkootkin jäivät pitämättä.

1.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg
2.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg
11.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg
4.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg

Moottorisahamiehiä oli talkoissa useampia, joten hetken oli meteli aikamoinen ja myös hetkessä olivat puut nurin! Kantojen repimisessä suttaantuikin sitten enempi aikaa...
Talkoissa oli mukana myös kentän tulevia pieniä käyttäjiä - kyllä aikuisetkin oli haravoinnissa mukana, ei pelkästään lapsityövoima! Ja mitä talkoot olisivatkaan ilman maukkaita eväitä ja mukavia yhteisiä lepohetkiä kera kyläturinoinnin?
6.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg
10.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg
7.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg
9.Talkoot 3.8.11 (kopio).jpg

* * * * *
* SUURILAN NELJÄNNET OOPPERAJUHLAT sunnuntaina 24.7.2011 Pullerilla
Sää suosi jälleen kerran oopperajuhliamme, sillä vielä edeltävänä päivänä ukkosti rajusti pariin otteeseen päivän aikana ja vielä juhlapäivänä aamupäivällä sateli vettä!
Noin 170 kuulijaa sai nauttia Oopperalaulajat viihteellä-konsertista puolentoista tunnin ajan lämpimässä auringonpaisteessa.
Estradilla sopraano Tiina-Maija Koskela, tenori Mika Nisula, bassobaritoni Nicholas Söderlund ja pianon takana Jonna Vartiainen.
Kuulimme operetin lumoa, mustaa oopperaa Amerikanmaalta, tenorilaulun makupaloja Italian lämmöstä, klassikkomusikaalin helmiä, elokuvamusiikkia, Georg Otsia, tenori yhä Napolissa... Esityksen päätteeksi vielä tangon lumoa ja ne hienot "takataskukappaleet" huikeiden aplodien jälkeen. Iltapäivä ei varmasti jättänyt ketään kuulijaansa kylmäksi!
Oopperaleivoskahvit nautittiin Pullerin taidekammareissa ja ulkosalla.
Taidekammareissa esillä kädentaitajien Leena Lavosen ja Tuula Saaren töitä, kuvataiteilija Jaana Kotamäen luontoaiheisia valokuvatauluja, taidemaalari Mika Anttilan upeita tauluja, Matti Knuutilan puu- ja pahkatöitä sekä Riitta Niemisen koruja.

Oopperamainos3.jpg

Netti6Nikke.jpg
Netti2Nisula.jpg
Netti3NisulaKoskela.jpg
Netti7Kaikki.jpg
Netti8Kaikki.jpg
Mika Nisula, Tiina-Maija Koskela, Nicholas Söderlund ja Jonna Vartiainen
KIITOS!!
Netti9Kukat.jpg
Netti4Yleisöä.jpg
Netti5Yleisöä.jpg
Netti1leivokset.jpg
Kuvat Maarit ja Esa Heinonen


* * * * *

<- Takaisin