<- Takaisin

* Metallinkeräys Pullerin pihalla
Vajaa kolme lavallista kerättiin tänä keväänä metalliromua Pullerin pihan lavoille.
Metalliromun tuotto käytetään yhteiseen hyvään; kentän kunnossapitoon, erinäisiin tapahtumiin ja retkiin.

* Kaikille avoimet palloiluillat kentällä maanantai-iltaisin klo 18-20
Kevään ja alkukesän ajan maanantai-iltaisin pyrittiin järjestämään kaikille avoimia palloiluiltoja uusitulla ja kunnostetulla kentällä, mutta liiemmin ei ko. toiminnalle ollut kysyntää, vaan paikalla oli lähinnä vain muutaman hallituslaista ja silloin tällöin 1-2 muuta palloilijaa. Toiminta on toistaiseksi tauolla ja jatkoa mietitään syksyllä uusiksi.

* Koko perheen leikki- ja pelipäivä kentällä la 6.6.15 klo 14-16
Valtakunnallista kyläpäivää vietettiin tuona lauantaina ja Suurilan Kyläyhdistys ry. oli menossa mukana. Kentällä oli ohjelmaa lapsiperheille, mm. puffetti, makkaran grillausta ja muurikkalettuja jokilaavulla, ongintaa, kasvomaalausta, lasten filttikirppis, keppihevosesterata, sirkustelua jne. Sää ei suosinut tapahtumaa, sillä sade alkoi n. 1/2h ennen tapahtuman alkua ja loppui hieman ennen neljää. Mutta oman kylän lapsilla oli varmasti silti hauskaa ja ison teltan alla sai oltua sadesuojassa, jos malttoi, eihän me sokerista olla ja tämä kesä nyt on alusta asti ollut tällainen. Myös laavulla oli mukavan lämmintä tulistella ja herkutella.

* Pyöräretki su 24.5.15
Startti Suurilan Puistolta klo 13, määränpäänä Lyömänen.
Majalla oli tarjolla kaffetta, mehua, pientä purtavaa ja grillimakkaraa. Paikalla yhteensä 20 henkilöä, joista 5 lasta. Mukavaa oli nähdä mäellä muutakin kuin hallitusväkeä :)

* Kevätkokous su 26.4.2015
Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin pienen porukan läsnäollessa Pullerin pihalla ja sen jälkeen nautittiin Satun järkkäämät pihakaffeet. Kokouksen jälkeen osa porukasta lähti vielä laavutyömaalle, siellä vähän viimeistelyjä, ympäristön siivoilua ja klapien tekoa. Huopakaton loppunaputtelu jäi kuivempaan aikaan.

* Suurilan kirkkopyhä su 1.3.2015
Kyläläiset mukana kirkonmenoissa alkaen klo 10 ja jumalanpalveluksen jälkeen kyläyhdistyksen tarjoamat kirkkokaffeet seurakuntatalolla.


* Laskiaisrieha la 14.2.2015

Laskiaisrieha.jpg



































<- Takaisin